The Club Billiard jäsensäännöt
Päivitetty 10.12.2024 - The Club Billiard on auki jäsenilleen sekä heidän vierailleen alla olevien ehtojen ja sääntöjen mukaisesti!
Yleistä:
The Club Billiard tarjoaa tavallisten biljardsali-palvelujen lisäksi mahdollisuuden liittyä jäseneksi (Pool Member tai Darts Member), jonka myötä pääsee harrastamaan Pool-Biljardin ja Dartsin pelaamista muiden jäsenten ja ystäviensä kanssa joka päivä klo 07.00 - 01.00 - lukuunottamatta mahdolliset isot yksityistilaisuudet, jolloin suljetaan koko biljardisali tilaisuuden ajaksi. Poikkeavista aukioloajoista ilmoitetaan jäsenille ennakkoon sähköpostitse, jonka lisäksi ne ovat nähtävissä varausjärjestelmässä sekä kotisivujen tapahtumakalenterissa. Tiloissa on hälytysjärjestelmä, tallentava kameravalvonta sekä tallentava elektroninen kulunvalvonta. Kaikenlaisten alkoholipitoisten juomien tuomien The Club Billiard'in tiloihin tai edes koko rakennukseen, esim. rappukäytävään on ehdottomasti kielletty!
Liittyminen ja irtisanoutuminen:
Jäseneksi liittyminen ei edellytä sitoutumista ajallisesti. Jäsenyys edellyttää, että henkilö on täyttänyt 18 vuotta tai alaikäiseltä (kysy meiltä Junior Pool Member -jäsenyydestä) vanhempien kirjallista suostumusta, hyväksytyn jäsenhakemuksen sekä maksetun liittymismaksun ja kuukausipelimaksun kuluvalta kuukaudelta. Otathan mukaasi henkilöllisyystodistuksen, kun tulet noutamaan avaimen & jäsenkorttisi. Irtisanoutuessa jäsenyydestä, jo laskutettuja kuukausipelimaksuja Ei palauteta. Jäsenyys on siis voimassa, kunnes ennakkoon laskutettu ajanjakso umpeutuu. Tämän jälkeen jäsenyyden voimassaolo päättyy.
Hälytysjärjestelmä & valvonta:
Hälytysjärjestelmä on aktivoituneena päivittäin klo 01.10 – 06.59 välisenä aikana. Tiloista tulee poistua öisin tarpeeksi ajoissa. Hälytyksen aiheuttanut jäsen on velvollinen korvaamaan siitä aiheutuneet kulut. Ovet tulee aina sulkea huolellisesti eikä ovia saa koskaan avata kenellekään. Kaikki jäsenet käyttävät omaa avainta sisään tullessaan. Vain omat vieraat (max. 3/jäsen) saa päästää tiloihin. Tiloissa on tallentava kameravalvonta sekä myös tallentava elektroninen kulunvalvonta, jotka kumpikin mahdollistavat etävalvonnan.
Varaaminen & vieraat:
Poolpöydän varaaminen tapahtuu aina varausjärjestelmän kautta.
Jokaisella jäsenellä on mahdollisuus varata mukaan enintään kolme (3) vierasta.
HUOM! Varaus tulee aina tehdä kaikille vieraille. Vieraat oleskelevat aina jäsenen vastuulla tiloissa. Vieraiden pelimaksut laskutetaan varauksen tehneeltä jäseneltä hinnaston mukaisesti, kerran kuukaudessa.
HUOM! Darts Member jäsenet voivat tehdä varaukset varausjärjestelmän kautta ainoastaan aukioloaikojen ulkopuolisille tunneille. Kts. aukioloajat sivuston alaosassa!
Aukioloaikoina nämä jäsenet pelaavat alennetulla hinnalla esittämällä jäsenkorttinsa kassalla - jäsenkortti on siis aina oltava mukana!
*Pool Member -jäsenille taataan mahdollisuus varata vähintään 2 tuntia myös aukiolotunneille (ti-to) - varaus on kuitenkin tehtävä viimeistään kaksi (2) tuntia ennen Biljardisalin avaamista yleisölle, eli klo 14.59 mennessä.
HUOM! pe- ja la- aukiolotunneille on yksi poolpöytä korvamerkitty Pool Member-jäsenille (poikkeus isommat yksityistilaisuudet jolloin koko sali on varattu). Jos tämä ns. Pool Member -pöytä sattuu olemaan vapaa ja muut poolpöydät käytössä, niin annetaan se pois mahdollisille saapuville asiakkaille. Pool Member -jäsenet voivat lisäksi pelata maksutta muillakin pöydillä pe ja la aukiolotunteina klo 19 saakka, tämä vain jos muilla pöydillä on tilaa. Eli on aina annettava tilaa saapuville asiakkaille jos pelaa ilman ennakkovarausta muulla kuin ns. Pool Member -pöydällä. Jos haluaa pelata muulla kuin Pool Member -pöydällä klo 19 jälkeen pe- ja la-iltaisin, tulee aina tehdä ennakkovaraus hyvissä ajoin lähettämällä WhatApp-viestin salin puhelin numeroon 0400897199. Tämän pöytämaksun saa tällöin alennettuun ns. opiskelijahintaan.
Varauksen poolpöydälle tai Darts-taululle tulee tehdä viimeistään 6 minuttia ennen alkavaa tuntia. Varauksen voi tehdä vain jäsenen omilla tunnuksillaan joko ennakkoon tai paikan päällä esimerkiksi omalla kännykällä (jäsenyyden mukaisesti), kuitenkin viimeistään 6 minuuttia ennen alkavaa tuntia. Varauksen peruuttaminen on mahdollista tehdä viimeistään 15 minuuttia ennen varsinaisen peliajan alkamista. Kaikki peruuttamattomat ajat laskutetaan kokonaisuudessaan, huolimatta siitä pelattiinko vai ei.
Alkoholijuomat:
On ehdottomasti kiellettyä tuoda minkäänlaisia alkoholipitoisia juomia The Club Billiard'iin tai edes koko rakennukseen esim. rappukäytävään. Koko tilassa sekä ulko-ovilla on tallentava kameravalvonta. Tämän sääntökohdan rikkomisesta seuraa välitön jäsenyyden purkaminen sekä porttikielto The Club Billiard'iin!
Siisteys:
Kaikilta The Club Billiard'in tiloissa tai sen välittömässä läheisyydessä oleskelevilta, vaaditaan hyvää ja sivistynyttä käyttäytymistä. Muita jäseniä häiritsevää käyttäytymistä tulee kaikin tavoin välttää. Jäsenten tulee huolehtia yleisestä siisteydestä. Roskat tms. tulee laittaa niille kuuluviin astioihin. Pelaamisen jälkeen välineet tulee laittaa oikeille paikoille sekä pallot pallopesuriin. Sipsien, pähkinöiden ym. rasvaisten ruokien syönti pelatessa on kielletty, jotta rasva ei tartu biljardivälineisiin. Tupakoiminen kaikissa The Club Billiard'in tiloissa, sisältäen myös porraskäytävän, on ehdottomasti kielletty. Tupakointia varten on tuhka-astiat ulko-ovilla. Tiloihin ei myöskään saa tuoda lemmikkieläimiä. Mahdollisista puutteista tai välinerikoista tulee välittömästi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen info@theclub.fi tai soittamalla numeroon 050 355 6676. Jäsenen aiheuttaessa vahinkoa irtaimistolle, on jäsenellä korvausvelvollisuus.
Sääntöjen rikkominen:
Sääntöjen rikkominen johtaa aina vähintään varoitukseen ja vakavimmissa tapauksissa (esim. omien alkoholijuomien tuominen rakennukseen) jäsenyyden purkamiseen. Jos jäsenyys puretaan sääntörikkomuksen vuoksi, ei jo maksettuja jäsenmaksuja palauteta. Liittymällä jäseneksi sitoudut noudattamaan kaikkia yleisiä sääntöjä.
The Club Billiard pidättää oikeuden muuttaa sääntöjä. Jos jäsen ei hyväksy uusia sääntöjä, hänellä on oikeus irtisanoa jäsenyytensä.